Yöpymismatkoilla 2-15 -vuotias lapsi saa 35 %:n alennuksen aikuisen hinnasta. Alle 2-vuotias matkustaa veloituksetta ilman omaa vuodepaikkaa. Päiväristeilyistä 4-15 -vuotiaat saavat 50 %:n alennuksen, alle 4-vuotiaat maksavat 15 €/hlö.
Lähde mukaan ainutlaatuiselle majakkaristeilylle tutustumaan Suomen rannikon majakoiden monivaiheiseen historiaan. Risteilyllä mukana asiantuntijana Suomen Majakkaseuran perustaja- ja hallituksen jäsen, saaristokirjailija Altti Holmroos.
Kiinnostus Suomen rannikon majakoiden monivaiheiseen historiaan on huomattavasti lisääntynyt viime vuosina. Useimmat vanhimmista majakoista on rakennettu 1800-luvulla pienille luodoille ulkomerellä.
Risteilyn aikana kuulemme miten vaativissa olosuhteissa majakat on rakennettu, mitä vaiheita mm. sodankäynnissä kukin majakka on kokenut ja miten niitä on viime vuosina kunnostettu. Huomaamme, että jokaisella majakalla on oma paikkansa rannikon "loistona".
Myös vahvan merenkulkuperinteen omaava Maarianhamina on käyntikohteenamme. Risteilyreitti kulkee pitkin saariston kauniita väyliä, mutta myös ulkomerellä ja on huomioitava, että kaikki majakkasaaret ovat hyvin avoimia tuulille, joten risteilyaikataulua voidaan joutua muuttamaan merkittävästikin säätilanteen niin vaatiessa.
Ohjelmassa mainittujen majakkasaarien lisäksi matkan varrella on useita muita majakoita.
Asiantuntijana risteilyllämme on Suomen Majakkaseuran Altti Holmroos.
Mikäli säätilanne vaatii, pidätämme oikeuden muuttaa kohteita.
Vaihtoehtoinen reitti: Helsinki-Utö-Maarianhamina-Kökar-Nötö-Porkkala-Helsinki.
Majakkaristeilyn hintaan sisältyy 4 päivän risteily (3 yötä) m/s Brahella valitussa hyttiluokassa, täysihoito (3 aamiaista, 2 lounasta ja 3 päivällistä, ei sis. ruokajuomia), risteilyohjelman laivalla sekä ohjelman mukaiset vierailut majakkasaarilla.
2 hh y/a 350 €/hlö
1 hh 480 €/hlö
2 hh 460 €/hlö
1 hh 580 €/hlö
2 hh 560 €/hlö
2 hh y/a 495 €/hlö
1 hh 670 €/hlö
2 hh 650 €/hlö
1 hh 770 €/hlö
2 hh 780 €/hlö
1 hh 850 €/hlö
2 hh = hytti kahdelle, alavuoteilla
2 hh y/a = hytti kahdelle, kerrosvuoteella
1 hh = yhden hengen hytti
Hyteissä on ikkuna, parivuode tai 1 vuode, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kannella neljä.
2-4 vuodetta, pyöreä ikkuna, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kansilla 2, 3 ja 4
2-3 vuodetta, pyöreä ikkuna, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kannella 2.
1-2 vuodetta, pyöreä ikkuna, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kannella 1.
Pieni sisä- tai ulkohytti (säästöhytti), 2 vuodetta, pesuallas. Hytit sijaitsevat kannella 1.
Palvelumaksu 10 € / varaus (ei koske verkkokaupan kautta tehtäviä varauksia).
Varaukset verkkokaupan kautta tai puhelimitse 05 5410 100 tai sähköpostitse saimaatravel(at)saimaatravel.fi
Torstai 23.8.
klo 18.00 lähtö Helsingistä
- Eteläsatama (Kauppahallin vieressä) Pakkahuoneen tai Lyypekin laituri, lähtöselvitys alkaa puoli tuntia ennen laivan lähtöaikaa eli klo 17.30.
Perjantai 24.8.
klo 8.00-10.00 Utö, maissakäynti
n. klo 14.30-17.00 Lågskär, maissakäynti, venekuljetus maihin
klo 18.30 tulo Maarianhaminaan
Lauantai 25.8.
klo 5.00 lähtö Maarianhaminasta
klo 8.00-12.00 Märket, maissakäynti, venekuljetus maihin
klo 13.30-17.00 Sälskär, maissakäynti, venekuljetus maihin
Sunnuntai 26.8.
n. klo 8.30-9.00 Jussarö kaivossaari, ei maissakäyntiä
klo 12.00 tulo Helsinkiin
Yöpymismatkoilla 2-15 -vuotias lapsi saa 35 %:n alennuksen aikuisen hinnasta. Alle 2-vuotias matkustaa veloituksetta ilman omaa vuodepaikkaa. Päiväristeilyistä 4-15 -vuotiaat saavat 50 %:n alennuksen, alle 4-vuotiaat maksavat 15 €/hlö.
Nyt porukalla m/s Brahen risteilylle Saimaalle. Kolmen ja neljän hengen hyteissä matkustaville 3. ja 4. matkustajalle reilu 25%:n alennus matkustettaessa Pietari- tai Brahe-luokan 3 tai 4 hengen hyteissä.
Suunnittelu ja toteutus Mainostoimisto Mediakolmio