SAIMAATRAVEL

Juhannusristeily Helsingistä Saimaalle 21.-23.6.2012

Juhannusristeily m/s Brahella raikkaissa meri- ja järvimaisemissa on ikimuistoinen elämys, onhan yöttömän yön juhla vesillä kauneimmillaan. Upeita maisemia, kokkotulia, herkullista ruokaa, erikoisohjelmaa laivalla ja maissa sekä kesäyön taikaa. Astu laivaan ja nauti.

 

alk. 445 €/hlö

Juhannuksen odottavissa tunnelmissa purjehdimme läpi itäisen Suomenlahden ja ohitamme Viipurin yön hämyisinä tunteina. Pitkin Saimaan kanavaa ja läpi kahdeksan sulun nousemme Saimaalle, missä ensimmäinen satama on iloisten eteläkarjalaisten Lappeenranta. Tutustumme kaupunkiin, teemme Aikamatkan vanhan Linnoituksen historiaan ja vierailemme käsityöpuodissa. Aikaa jää vielä omatoimiseen tutustumiseen Hiekkalinnaan tai käyntiin satamatorilla, missä ei voi välttyä maistamasta maankuulua paikallista lihapiirakkaa - vetyä tai atomia!

Lappeenrannasta juhannusteemaan koristeltu m/s Brahe lähtee hiljalleen kohti Suur-Saimaata. Reitti kulkee läpi Suomen kauneimpien järvimaisemien kokkotulia ja juhannusviettäjiä seuraten. Viimeistään Savonlinnan satamassa on Brahen omien juhannustanssien aika.

Juhannuspäivän aamuna kiehtovat tarinat vievät meidät vanhankaupungin kaduille ja menneiden aikojen huvielämään Savonlinnassa Linnankadun kierroksella. Paluumatkalla nautimme suvipäivästä suloisella Saimaalla. Illansuussa kiinnitymme Lappeenrannan satamaan ja kotimatka bussilla alkaa.

Hintaan sisältyy: risteily valitussa hyttiluokassa, aamiainen, lounas ja päivällinen päivittäin (ei sis. ruokajuomia), runsaasti ohjelmaa laivalla, retket maissa sekä paluukuljetus bussilla lähtöpaikkakunnalle (Helsingistä ja Haminasta matkaan lähteneille).

Reitti: Helsinki-Hamina-Lappeenranta-Puumala-Savonlinna-Lappeenranta, paluukuljetus bussilla

Hinnat hyttiluokittain

Norppa (D)

2 hh y/a 445 €/hlö
1hh 525 €/hlö

Saimaa (C)

2 hh 495 €/hlö
1hh 595 €/hlö

Pietari (B)

2 hh 545 €/hlö
2 hh y/a 525 €/hlö
1hh 665 €/hlö

Brahe (A)

2 hh 595 €/hlö
1hh 725 €/hlö

Kristina

2 hh 685 €/hlö

2 hh = hytti kahdelle, alavuoteilla
2 hh y/a = hytti kahdelle, kerrosvuoteella
1 hh = yhden hengen hytti

Hyttikuvaukset

Kristina

Hyteissä on ikkuna, parivuode tai 1 vuode, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kannella neljä, joten niistä on pääsy suoraan aurinkokannelle.

A-luokka, Brahe

2-4 vuodetta, pyöreä ikkuna, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kansilla 2, 3 ja 4

B-luokka, Pietari

2-3 vuodetta, pyöreä ikkuna, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kannella 2.

C-luokka, Saimaa

1-2 vuodetta, pyöreä ikkuna, wc ja suihku. Hytit sijaitsevat kannella 1.

D-luokka, Norppa

Pieni sisä- tai ulkohytti (säästöhytti), 2 vuodetta, pesuallas. Hytit sijaitsevat kannella 1.

Huom! Koska matkareittimme kulkee Venäjän aluevesien kautta, pitää kaikilla matkustajilla olla voimassa oleva passi mukana. 

Matkalle pääsee mukaan myös Lappeenrannasta, lisätietoa tästä.

Palvelumaksu 10 € / varaus (ei koske verkkokaupan kautta tehtäviä varauksia).
 

Varaukset verkkokaupan kautta tai puhelimitse 05 5410 100 tai sähköpostitse saimaatravel(at)saimaatravel.fi
 

Laivan aikataulu

21.6.2012

Lähtö Helsingistä klo 9.00
Haminassa klo 16.30-19.00

22.6.2012

Lappeenrannassa klo 7.30-12.00 
Puumala klo 16.30-17.30
Tulo Savonlinnaan klo 22.00

23.6.2012

Lähtö Savonlinnasta klo 11.00
Tulo Lappeenrantaan klo 20.00

Paluukuljetus tilausbussilla Lappeenranta-Hamina-Kotka-Helsinki. 

m/s Brahe saattaa matkailijat Saimaalle

Lähtöpäivät

Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Juhannusristeily Helsingistä Saimaalle 21.-23.6.2012

Alennukset lapsille

Yöpymismatkoilla 2-15 -vuotias lapsi saa 35 %:n alennuksen aikuisen hinnasta. Alle 2-vuotias matkustaa veloituksetta ilman omaa vuodepaikkaa. Päiväristeilyistä 4-15 -vuotiaat saavat 50 %:n alennuksen, alle 4-vuotiaat maksavat 15 €/hlö.

Hyödynnä reilu 25%:n alennus

Nyt porukalla m/s Brahen risteilylle Saimaalle. Kolmen ja neljän hengen hyteissä matkustaville 3. ja 4. matkustajalle reilu 25%:n alennus matkustettaessa Pietari- tai Brahe-luokan 3 tai 4 hengen hyteissä.

Saimaa

Saimaa

Suomen suurin vesistö Saimaa on Euroopan suurin yhtenäinen järvialue, 120 järven ja yli 14 000 saaren ja tuhansien salmien muodostama puhtaiden sinisten vesien ja uskomattoman kauniin, vehreän luonnon muodostama kokonaisuus. Saimaan pinta-ala on 4460 km², rantaviivan pituus 14850 km ja keskisyvyys noin 17 m. Saimaa tunnetaan luonnonkauniista, vaihtelevista maisemistaan. m/s Brahen risteilyllä voit ihailla pittoreskeja mökkisaaria, upeita huviloita mutta myös lähes erämaata muistuttavaa asumatonta järviluontoa, luonnonhiekkarantoja ja jylhiä kalliorantoja. Saimaalla on yli 3000 kilometriä merkittyä laivaväylää, jonka varrelle mahtuu lukemattomia mieleenpainuvia maisemia. 

Saimaan kanava

Saimaan kanava

Kanavan rakentaminen aloitettiin 1800-luvun alkupuolella ja se avattiin liikenteelle 1856. Avajaisia juhlittiin karjalaiseen tapaan räiskyvästi, jopa niin, että Viipurin linnan torni paloi. Rakennustöitä jatkettiin vielä 1900-luvun alussa, kun kanava havaittiin liian pieneksi suureneville aluksille.

Nykyinen kanava on noin 43 km pitkä ja sijaitsee puoleksi Suomen ja Venäjän alueella.

Korkeusero merenpintaan on 76 m ja se on porrastettu kahdeksalla sululla. Sulun pituus on 85 m ja leveys 13,2 m, putouskorkeus vaihtelee 5,5 – 12,7 m välillä.

Lisätietoja Saimaan kanavasta tästä.  
Tee virtuaalinen matka Saimaan kanavalle valokuvien siivittämänä.

Hamina

Hamina

Ympyräkaupungissa et voi eksyä! Ympyrän keskipisteessä sijaitseva Raatihuone toimii hyvänä maamerkkinä, sillä se näkyy jokaisessa kadunkulmassa.

M/s Brahen risteilyllä voit kokea hurmaavan Haminan ja upean Suomenlahden saariston samalla kertaa!

Helsinki

Helsinki

Pohjoismaiden moderneimmassa ja rennoimmassa kaupungissa tekemistä ja näkemistä riittää vauvasta vaariin. Helsinkiin Saimaan sinisiltä aalloilta sinut vie m/s Brahe. 

Lappeenranta

Lappeenranta

Hyväntuulinen ja kansainvälinen yliopistokaupunki näyttää parhaat puolensa Saimaalta, m/s Brahen Saimaan  ja m/s Carelian Viipurin risteilyillä. 

Puumala

Puumala

Saimaan Gibraltar - 3000 kilometriä rantaa ja 1000 saarta. Puumala on satama keskellä kylää. Vilkas satama tarjoaa matkailijalle kesäisin markkinatunnelmaa.

Savonlinna

Savonlinna

Saarien kaupunki keskellä sinistä Saimaata sytyttää sydämet. m/s Brahen risteilyillä näet Savonlinnan seudun kauneimmillaan - Saimaan sinisiltä aalloilta.

Suunnittelu ja toteutus Mainostoimisto Mediakolmio